Tyttö
- Olen 20-vuotias realistinen pessimisti, joka pelkää tulevaisuutta yli kaiken.
- Muita asioita joita pelkään kuollakseni, on mm. vesikasvit, uppotukit, vedenalaiset kivet, kalat, ötökät, ahtaat paikat/jumiin jääminen/toisen pakosti pitelemänä oleminen, läheisen menettäminen, lihominen, verikokeiden otto/rokotukset, kärpäset, korkeat paikat, esiintyminen yleisölle, pultsarit, isot linnut, isokokoiset ihmiset, karhut ja hirvet sekä muutkin isot eläimet.
- Luonteeltani olen täysin keskittymiskyvytön ja epävarma, jonka vuoksi en saa koskaan mitään aikaiseksi loppuun asti. Siirrän asioita jatkuvasti eteenpäin, jätän kaiken puolitiehen ja keksin itselleni lukuisia tekosyitä jotten joutuisi käsittelemään niitä. Kaikki askareet mitkä on pakko tehdä, saavat mut paniikkiin sekä uskomattomaan epätoivoon. Pakoilen vastuuta siis kaikin tavoin.
- Lisäksi olen yliherkkä eli loukkaannun ennemmin kuin suutun. Pahana tapanani on silloin vetäytyä sängylle sikiöasentoon naama seinää kohti ja olla hissukseen tai siirtyä istumaan suihkun lattialle tunniksi, sen sijaan että voisin kerralla hoitaa asian pois alta. Ei ole siis mikään hirveä harvinaisuus nähdä minua kyyneleet dramaattisesti poskilla valuen. Muiden onneksi normalisoidun kuitenkin nopeasti.
- Muita upeanmahtavia piirteitä mussa on itsepäisyyteni sekä katkeruus vähän kaikesta. Olen myös ihmisriippuvainen ja samalla kuitenkin nautin suuresti yksinäisyydestä. Yritäppäs sitten yhdistää nuo kaksi asiaa fiksusti. Mikään ratkaisu ei ole koskaan tarpeeksi hyvä..
- On ehkä sanomattakin selvää, että kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja masennuksesta, joiden kanssa olen joutunut elämään niin kauan kuin pystyn muistamaan. Elämänhaluni on kiinni aamulla otettavasta kasasta pillereitä, joiden vuoksi en oikeasti saisi ajaa edes autoa. Kilpirauhasen vajaatoiminta löytyy myös, joten olen silläkin lääkityksellä koko loppuelämäni. Ei ole ihan hienointa. Pro-anailuakin on tullut harrastettua 12-vuotiaasta enemmän ja vähemmän aktiivisesti, mutta mihkään letkuihin en ole koskaan joutunut. Myös rytmihäiriöt ilmoittelevat itsestään aina satunnaisin väliajoin, mutta ei mitenkään hälyyttävästi.
- Olen (monen muun tavoin) suhteellisen musiikkiorientoitunut ja lähellä sydäntäni on;
- Melodinen metalli (esim. Soilwork, Breaking Benjamin, Staind, Stone Sour, Slipknot, Bullet for my valentine, Evanescence, Papa Roach, 3 Doors down, Red, Puddle of mudd, Seether…)
- Rap (Cheek, Elastinen, Kapasiteettiyksikkö, Trilogia, Akon, Chingy, Jonna, Eminem, Fatman scoop…)
- sekä etenkin discojumputus (Rihanna, D-tune, Cascada, Pandora, Interphace, Bob Sinclar, Brooklyn Bounce, Mr Bronkz, Pussycat dolls…)
- Tämän pienen ikäni aikana olen tiivistetysti:
- Ala- ja yläaste aikoina sietänyt suhteellisen paljon huoritteluja sekä muita haukkuja, puhumattakaan tavaroitteni heittelystä, lumipesuista ja yleisesti nöyryyttämisestä.
- Kirjoittanut ylioppilaaksi keväällä 2006, käynyt talouskoulun ja ollut puolitoista vuotta ruoka-alalla. Nyt on edessä yo-datanomin opiskelut.
- Saanut peruskoulussa kahdesti stipendin. Toinen oli perinteinen “hymytyttö” ja toisen sain tunnustuksena kirjoittamisesta.
- Elänyt kaksi vuotta väkivaltaisessa avoliitossa. (kokeileppa itse ennekö alat vineemään miksi en lähtenyt pois)
- Asunut kolmella eri paikkakunnalla. Synnyinpaikkani oli Lahden lähellä, sieltä lähdin Hämeenlinnaan 2005, josta vuoden jälkeen siirryin Jyväskylään, missä asuin kaksi vuotta. Nyt asustan Tampereella ja tulevaisuus on iso kysymysmerkki.
- Menettänyt pikkuveljeni, mutta sen jälkeen sain elämääni kolme ihanaa pikkusisarusta.
- Kasvanut alkoholistiperheessä. Koko toinen puoli suvustani on alkoholisteja ja sieltä puolelta on mielisairautenikin periytyneet.
- Tunnusmerkit:
- 163cm pituutta ja painoa n.49kg. Kengänkoko on 37.
- Tumman ruskeat puolipitkät kerroksittain leikatut hiukset ja siniset silmät
- Lävistyksiä on navassa, kielessä, alahuulessa sekä 16kpl korvissa
- En omista silmälaseja, mutta lukulasit pitäisi kyllä hommata piakkoin
- Olen oikeakätinen ja nivelet on ylitaipuvat (etenkin käsissä)
- En pure kynsiäni, naksuttelen varpaitani kymmeniä kertoja päivässä ja pyörittelen ranteitani säryn helpottamiseksi
- En osaa viheltää, napsutella sormia tai laittaa kieltä rullalle